dotcomwebdesign.com
Design By Dotcomwebdesign.com Powered By CMSimple.dk
Etusivu  > Tietoa järjestäjille

Tietoa järjestäjille

RYLA-koulutuksen järjestäminen on klubeille ja meille rotareille erinomainen tapa toteuttaa palvelutehtäväämme yhteiskunnassa, sillä nuoret ja nuoret aikuiset ovat Rotarylle tärkeä kohderyhmä.

 

RYLAn tavoitteena on auttaa nuoria kehittämään johtamistaitojaan sekä vahvistamaan vuorovaikutus- ja esiintymisvalmiuksiaan. Teemme tämän parhaiten jakamalla omaa tietämystämme ja kokemuksiamme johtamisesta ja johtamiseen liittyvistä aihepiireistä tiedon- ja oppimisenjanoisille tulevaisuuden johtajille ja tarjoamalla heille turvallisen kohtaamispaikan, jossa voi harjoitella omien näkemysten ja ajatusten ilmaisemista ja yhteistyötä kannustavassa ilmapiirissä. Lisäksi saamme mahdollisuuden tutustuttaa nuoria Rotary-järjestöön ja avata nuorille tietä rotariksi. Koulutus on nuorille aina maksuton – klubit vastaavat kaikista kustannuksista.

 

RYLA-koulutusten muoto vaihtelee. Ne voivat olla esimerkiksi kaksipäiväisiä viikonloppuun sijoittuvia intensiivikoulutuksia – eivät kuitenkaan välttämättä internaattimuotoisia – tai pitemmälle aikavälille sijoittuvia luentosarjoja. Yhteistä koulutuksille kuitenkin on, että ne perustuvat vahvaan vuorovaikutukseen klubin/klubien edustajien ja nuorten välillä sekä tarjoavat mahdollisuuden avoimeen keskusteluun. Verkkorotary-klubi järjestää koulutusta osittain myös verkossa.

 Koulutukseen osallistujat saavat osallistumisestaan todistuksen.


Alavalikko

Viimeisin päivitys: 5.5.2010 22:01:22